BH, jNW-07 & NW-07 & vJV-07

Espanjan tuonti

► Nimi Baile m Lámpara
► Kutsumanimi Bea

► Rotu Japaninpystykorva
► Sukupuoli Narttu

► Syntymäaika 03.06 2006 // 1,7v (oma ikääntyminen)
► Rekisterinumero VTR-4995

► Omistaja Shay & Carlyon, Willow Spring's
► Saavutukset BH, jNW-07 & NW-07 & vJV-07

Lisää kuvia Beasta





















MILLAINEN ON PIKKU-BEA?

Bea saapui kenneliimme 2007 vuonna Espanjasta, tuontina. Tämän hurmaavan persoonan meille saattoi Melissa, kiitos hänelle.

Bea on todella avoin ja ihmisrakas tyttönen. Kuten arvata saattaa, se on myös perusjapsi, iloinen ja leikkisä. Aina pitäisi olla puuhaamassa jotakin, tai viilettämässä suntaan jos toiseen.
Ensimmäisenä viikkona Bea arasteli muita ihmisiä ja koiria, ja tarkkaili ensimmäisinä päivinä menoa sohvien takaa. Hetken kuluttua mieli sitten onneksi rohkaistuikin, ja painileikit Nemon kanssa alkoivat. Nykyään Beaa ei pelota juuri mikään, ei edes naapuritalon iso saksanpaimenkoira, jota se aluksi arasteli.

Bea rakastaa esiintymistä, sen on huomannut. Seisominen välillä vielä hieman takkuilee, mutta seuraamisen, ja kehäkäytöksen Bea hallitsee esimerkillisen upeasti! Se antaa varsin kauniisti tuomarin tutkia sitä, sekä katsoa hampaat. Se ei myöskään yleensä noteeraa toisia koiria vierellään, koska näyttelyt ovat tyttöselle ilmeisesti varsin mieluista puuhaa, ja vielä kun kerta lisänä on herkullinen nami..
Aika kuitenkin näyttää mitä Beasta kehittyy.

Agilitypuolella emme ole ehtineet vielä juurikaan pyörimään, mutta sinnekin suunnataan piakkoin, ja ruvetaankin ihan urakalla sitten kisailemaan.
Tarkoitus olisi myös jossain vaiheessa aloittaa koiratanssi. ;)

Lenkeillä Bea innostuu välillä kiskomaan, kun hyvä haju sattuu nenään. Terävä kiskaisu hihnasta ja kielto tehoaa kyllä viimeistään.
Toisia koiria Bea menee mielellään tapaamaan ja nuuhkii nätisti. Samankokoisten ja isompien lajitovereiden kanssa se innostuu usein leikkimään. Pienempienkin kesken se kyllä myös tuppaa haastamaan leikkiä, mutta välillä unohtuu että nuoren tyttösen rajut painileikit eivät aina sovi ihan kaikkein pienimmille.
Tutut ihmiset se ottaa avosylin vastaan märkien pusujen ja hyppyjen kera. Tuntemattomia se saattaa aluksi hieman vierastaa pakittamalla poispäin, mutta kohta sitten uteliaisuus vie voiton.

Bean kanssa siis harrastamme pääasiallisesti näyttelyitä, agilityä ja tulevaisuudessa varmasti koiratanssia. Agilityvalion arvon haluaisimme saavuttaa, ja sen näkeekin sitten, miten meidän käy. ;)

SUKUTAULU

i. Haz de luz moraz ii. Margit's Totomi Subarash ie. Samya's Luzya Wercika
iii. Grandara's Bóla Mar
iie. Pântano's Cereja f iei. Estação Lua Bala
iee. Verão Ensolarado
e. Moda fú ei. Inverno Noite eie. Feiticeiro's tantã
eii. Enigma m
ee. Nuvem Mágico
eei. Primeiro de Maio
eee. Considerável Distância
Suku on EVM.

KISAKALENTERI

NÄYTTELYT (AVO)
Päivämäärä Paikka Tuomari Alaisuus Tulos
20.05.2007 Kevätjuhlaputki Minnea N VNL ERI1, PN1, SERT, jNW-07 & NW-07, ROP
20.05.2007 Fussy B's Jolie SWE VNL EH2
20.05.2007 Fussy B's Kati FRA VNL EH3
15.05.2007 Hanna-81 Eros BEL VNL ERI1, PN1, VSP, SERT
05.06.2007 Nokikuono ? BEL VNL -
08.07.2007 Triple's Melissa UKR VNL ERI1, PN4
30.06.2007 Suomen voittajanäyttely -07 Minea FIN VNL ERI1, PN2, SERT, vJV-07
13.08.2007 Euroopan voittajanäyttely -07 Melissa SWE VNL EH2
18.07.2007 Adelei Whites Kati UKR VNL EH1
06.08.2007 ESTW-07 Marika EST VNL H // arvostelu

FLYBALL
19.05.2007 Kevätjuhlaputki Minnea vFBL 3/18
19.07.2007 Ringatasha Melissa vFBL 12/14

MUUT
11.05.2007 Nuuskuttajan Minnea vSPKL (PAKK) HYL
30.06.2007 Gendarme's Shar vSPKL (PAKK) HYL
16.07.2007 Royal Dobermanns Kati vSPKL (PAKK) 73p // HYVÄKSYTTY


Kuvien © Sagapo & Companero
Kuvassa oikeasti Kans & Fin & Ltu & Lv Mva & BaltV-05 Sagapo Giwa-Gaica

Willow Spring's is a sim-game kennel, witch means nothing happends here really, and this dog are a sim game dog!