Kennelissä pentueita teetetään harvoin, mutta hyvistä vanhemmista, jotka ovat menestyneet esim. näyttelyuralla. Näyttelyissä käytetyillä vanhemmilla on vähintään ERI mikäli koiralla keskitytään lähinnä näyttelyihin. Käyttökoiralla pitäisi olla vähintään H näyttelyistä.
Etsin aina mahdollisimman hyvät vanhemmat pentueelle. Vähintään toinen vanhemmista tottakai on kennelin. Pentueen vanhemmiksi tulee aina hyväluontoiset ja terveet koirat.

Jokaisen pennun nimeen tulee ensimmäiseksi kasvattajanimi 'Friwell' jonka jälkeen loppu nimi.

Pentuja myydään vain siistiin ja asialliseen virtuaalikenneliin, jossa on mukava ja asiallinen omistaja. Koirien sivuja on aikaa tehdä kolme(3) viikkoa, eli aikaa on suht. rutkasti. Jos sivut eivät kuitenkaan ole valmiit kolmen(3) viikon sisällä, pentu voidaan annetaan toiseen kenneliin.
Pentujen sivuilla tulisi aina olla virallinennimi, kasvattajana Friwell ja linkki kenneliin, isä sekä emä ja syntymäpäivä. Katson pennun sivut vielä kun ne ovat valmiit, enkä 'luovuta' pentua ennen sitä. Jos sivut eivät ole asialliset tai sieltä puuttuu joitain asioita edellä mainituista, en joko myy koiraa tai huomautan siitä. Tuokin riippuu tilanteesta.
Olisi mukava, jos koiria käytettäisiin näyttelyissä, agissa tai joissain muissa kilpailuissa.

Jos aiot jossain vaiheessa myydä täältä saaman pennun, on minulla etuosto oikeus, joten kysy minulta ensin, että otanko koiran takaisin, ennen kuin myyt sen! Jos en ota sitä ja myyt sen, ilmoita uusi osoite minulle.


Pentue Rotu Syntyminen Emä Isä Vapaana
- - - - - -
Etusivu
Koirat
Kasvatus
Toiminta
Tekijänoikeudet
Yhteys